perjantai 16. toukokuuta 2014

Anovulatorinen kierto!

Taas alkoi oudot menkat kolme päivää sitten: pieni liraus verta tuli ja sen jälkeen ei mitään. Olen päätellyt, että tämä yleensä tarkoittaa anovulatorista kiertoa, mikä tukee kyllä havaintojani siitä, ettei ovulaatiota tosiaan tuntunut tulevan. Tämä on jo toinen kerta tänä vuonna, eikä tällaista ole aiemmin koskaan tapahtunut. Mitä hittoa? Olen kyllä ollut stressissä, mutta niin varmaan joskus aiemmin elämässäkin.

Eilen illalla oli ihan hirveät selkäkivut ja samanlainen olo kuin joskus teininä kun kärsin selittämättömistä mahakivuista, jotka kestivät ikuisuuksia ja tulivat aina silloin tällöin, muutaman kuukauden välein. Luin että anovulatoriset kierrot ovat yleisiä nuorille hedelmällisyyden alkuvaiheessa oleville sekä sen loppupäässä oleville naisille, joten olisi ihan loogista, että olisin kärsinyt niistä teininä tietämättäni. Mutta kivuista ei kyllä missään mainittu mitään.

Ensi viikolla olen siis menossa gynekologiseen tarkastukseen, mistä olen iloinen. Nyt tässä vaan odottelen, josko vielä ne oikeat menkat alkaisivat. Tein varmuuden vuoksi raskaustestinkin eilen kun olin lähdössä juopottelemaan, mutta ei kyllä ollut edes odotusta ilmassa. Pakko vaan uskoa, että olen varmaan ainakin kaksi ovulaatiota jättänyt tänä vuonna väliin, ja toivoa, että kyseessä on ohimenevä sattuma eikä oire jostain vakavasta.

Edelleen tosin hämmentää se, että viiva kuitenkin ovulaatiotestissä voimistui. Netikeskusteluista päättelin kuitenkin, että näin on muillekin käynyt, eli ilmeisesti lh-hormonia ilmenee, vaikkei ovulaatiota lopulta tapahtuisikaan. Samoin tissien turpeus ei sitten sekään ilmeisesti riipu lopulta ovulaatiosta.

Surkeus. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti